Tervetuloa Selkoa sopimuksista -kurssille Lahteen

18.8.2016

Selkoa sopimuksista­ -kurssi järjestetään 24. – 25.9.2016 Lahdessa, Hotelli Cumuluksessa. Kurssia suositellaan ensisijaisesti niille PAUn jäsenille, jotka ovat suorittaneet Tunne liittosi, tiedä oikeutesi -kurssin aiemmin, ja jotka eivät toimi edunvalvojina. Kurssi sopii hyvin myös osaston toimikuntien jäsenille. Viimeinen hakupäivä kurssille on 5.9.2016.  

Kurssilla opiskellaan työehtosopimusta monipuolisesti omien oikeuksien lähtökohdista tarkastellen. Kurssilla käsitellään muun muassa palkkauksen muodostumista, palkkalaskelmaa, joustovapaita, varoituskäytäntöjä sekä osa-aikaisia ja määräaikaisia työsuhteita. Kurssin vetäjänä toimii PAUn lakimies Iikka Avela.  

PAU kustantaa

Kurssi on osa PAUn jäsenille suunnattua järjestökoulutusta. Liitto vastaa koulutusmateriaalista, majoitus, matka- ja ateriakuluista. Majoituskustannus korvataan ulkopaikkakuntalaisille yhdeltä yöltä (la-su).

PAU korvaa koulutukseen osallistuvalle syntyvät matkakustannukset julkisen liikenteen käytön sekä muiden välttämättömien matkakulujen osalta. Myös oman auton käyttäminen kurssimatkoilla korvataan erillisen, liittohallituksen tekemän korvaustaulukon mukaan. 

Kurssille ilmoittautuminen  

Voit ilmoittautua Selkoa sopimuksista -kurssille 5.9. mennessä joko PAUn sähköisessä jäsenpalvelussa, jonne pääset PAUn verkkosivujen oikeasta laidasta tai perinteisellä kurssihakemuslomakkeella. Kirjauduttuasi jäsenpalveluun, ilmoittaudu kohdasta kurssit > kurssitarjonta > selkoa sopimuksista.

Kurssihakemuslomakkeita saat omalta ammattiosastolta tai liiton toimistosta, puh: (09) 613 116.  

HYÖDYNNÄ JÄSENETUSI TULEMALLA MUKAVALLE JA HYÖDYLLISELLE KURSSILLE!  

Lisätietoja: Koulutussuunnittelija Päivi Vuovirta, puh: 050 411 2195

Päivitetty 16.8.2016

Lähdetieto PAUn sivusto