Yli puolet irtisanotuista postinjakajista otettu takaisin töihin

19.11.2014

LEHDISTÖTIEDOTE 19.11.2014

Yli puolet irtisanotuista postinjakajista otettu takaisin töihin

Itella teki postinjakelun yt-menettelyssä karkean virhearvion. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU varoitti viime keväänä Itellaa postinjakelun ylimitoitetuista irtisanomisista. Farssimaisen yt-menettelyn tulokset näkyvät yhä. Jakajat eivät selviydy työmäärästä annetussa työajassa ja tuhansia lähetyksiä jää jakamatta. Lisäksi Itella joutui Viestintäviraston tehotarkkailuun. Nyt noin 400:sta irtisanotusta postinjakajasta yli 200 on otettu takaisin joko toistaiseksi voimassa olevaan tai määräaikaiseen työsuhteeseen. 

Jakelun irtisanomisten jälkeen yt-leikkuri on iskenyt Itellassa lähes kaikkiin ammattiryhmiin. Pelättävissä on, että myös postikeskusten, hallinnon ja myynnin irtisanomisissa toistetaan samoja virheitä kuin keväällä postin perusjakelussa.  Volyymilaskulla perusteltu lajittelutoimintojen keskittämisen aiheuttama työmäärä ja rekrytointitarve on jo nyt lisääntynyt Helsingin postikeskuksessa dramaattisesti. Muissa postikeskuksissa myös määräaikaisten työsuhteiden päättyminen vähentää henkilöstöä vuoden vaihteessa huomattavasti. 

Työssä jaksaminen koetuksella

Hallinnon ja myynnin irtisanomiset vaikuttavat erityisesti asiakkuuksiin ja tuotannon esimiehiin. Ylimitoitettujen irtisanomisten jälkeen ei pystytä vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Irtisanomiset vaikeuttavat myös työn organisointia ja johtamista. Tästä kärsivät viime kädessä Itellan asiakkaat ja henkilöstö.   

Nähtävissä myös on, että henkilöstövähennyksillä ja niistä johtuvilla työn kuormittavuuden kasvulla työnantaja vaarantaa työntekijöiden terveyden, työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen.

Henkilöstö huolissaan postipalveluiden tulevaisuudesta

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on erittäin huolissaan postipalveluiden tulevaisuudesta ja alan työpaikoista. Henkilöstö haluaa toimia vastuullisesti, tehdä työnsä hyvin ja ammattitaitoisesti. Tämä edellyttää vastuullista johtamista ja riittäviä resursseja.

Perusteettomat irtisanomiset vahingoittavat Itellan mainetta ja kiihdyttävät yhtiön alamäkeä entisestään.

Itella visioi strategiassaan olevansa alan paras työpaikka vuonna 2020. Jatkuvat yt-neuvottelut, ylimitoitetut irtisanomiset ja huono johtaminen eivät tätä tavoitetta tue.

Päinvastoin valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan valtionyhtiössä pitäisi toimia esimerkillisesti ja kantaa erityistä vastuuta henkilöstön työllisyydestä.

Lisätietoja:

Heidi Nieminen, puheenjohtaja, puh: 050 340 3217
Esko Hietaniemi, liittosihteeri, puh: 0400 467 788